torstai 3. syyskuuta 2015

How's it hanging?

Blogi? Mikä se on? Ai niin se...

Postaus julkaistu viimeksi 7. toukokuuta 2015. En edes muista koska olisin viimeksi tänne kirjoittanu mitä mun elämään kuuluu, varmaan joskus viime vuonna. Mutta mitä tähän väliin on sitten mahtunut?

27. tammikuuta mulle myönnettin B-luokan ajo-oikeus. Liikenteestä mut voi siis nykyään bongata harmaan farkkumersun ratin takaa. Kortti kerkisi olemaan mulla kokonaiset puolitoista kuukautta, kunnes töhöilin sen kahdeksi kuukaudeksi hyllylle ajamalla ylinopeutta, tulomatkalla Viron viinanhakureissulta. Helsinki-Tampere-motarilla, 100 km/h alueella ajoin sivariauton ohi vauhtina about 170 km/h. Vituttihan se, eniten ehkä siksi että täysin oma vika. Onneksi oli sentään autollinen viinaa, meni se 2 kuukautta yllättävän nopeasti. Sakoksi tuli 28 päiväsakkoa, joka oli onneksi mun tapauksessa yhteensä vaan 168€ koska olin persaukinen opiskelija. Ensimmäistä kertaa elämässäni persaukisuudesta oli jotain hyötyä. Nyt tuo koko juttu jaksaa jo naurattaa, vaikka sillon ei hirveesti hymyilyttäny ku jouduin kulkemaan töihin linja-autolla...
Maaliskuun alussa aloitin 3 kuukautta kestävän työssäoppimisen KuvaSeppälässä Seinäjoella. Hommat meniki paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitella, ja sain samaisesta paikasta töitä ainakin nyt tämän vuoden loppuun ja mahdollisesti jatkossakin. Ihan mahtavuutta, sain oman alan työpaikan heti valmistumisen jälkeen! Työnkuvaan kuuluu mm. asiakaspalvelu, passikuvien ottaminen, kuvatuotteiden suunnittelu ja valmistaminen, photoshopin kanssa räpeltely ja erilaisten painokoneiden käyttäminen. Jokainen päivä on erilainen ja työnkuva on ihanan monipuolinen. Mieluusti oon töissä niin kauan kun töitä vaan riittää tehtäväksi.
29.5.2015 sain yhden (loputtoman ja vittumaisen) vaiheen elämässä päätökseen eli painoin päähäni ironisesti ruotsinlipun väreillä koristellun media-assistentin lakin. Päättötodistuksessa todellakin olisi parantamisen varaa, mutta sitä ei hirveästi auta enää jossitella. Poissaoloja kertyi monta sataa tuntia ja alisuoriuduin kaikesta mahdollisesta. Välillä valmistuminen tuntui ihan toivottomalta ajatukselta. Jos mä sieltä koulusta jotain opin, niin se on kyllä ehdottomasti lusmuilun, työn välttelyn ja viimetippaan jättämisen jalo taito. Vaikka tuo kolmen vuoden opiskeluaika onkin sisältänyt melkoisen määrän epätoivoa ja yleistä paskaa, on sieltä täältä jäänyt kuitenkin mieleen ihan mukaviakin muistoja. Mukaan tarttui myös yksi läheisimmistä ystävistä, jonka kanssa voidaan puhua loputtomiin media-alan mokailuista ja päin persettä toteutetuista projekteista.
Heti toukokuussa kun sain tietää työpaikasta, rupesin etsimään asuntoa Seinäjoelta. Kävin muutamissa näytöissä, mietin ja tein laskelmia. Päädyin muuttamaan heinäkuun alussa Kärkeen 45-neliöiseen saunalliseen kaksioon. Kaksikerroksinen luhtitalo, rakennettu 2013 ja rakastan tätä. Oon kotiutunu tänne paremmin kuin esimerkiksi Kauhajoelle ikinä ja koko Seinäjoki alkaa tuntua kotoisalta. Kämppäprojekti on vielä niin keskeneräinen, että ajattelin suosiolla jättää kuvaamisen myöhemmälle, kun tämä näyttää edes puoliksi järkevältä. Oon höynähtäny ihan totaalisesti kotoiluun ja sisustamiseen. Terveisin silitin just äsken pöytäliinan ja vessan käsipyyhkeen kun en keksinyt muutakaan tekemistä näin vapaapäivänä...




Elokuun alussa sain kannettavakseni nämä vittusaatanat a.k.a hammasraudat. Ekat pari viikkoa meni soseruualla ja tunkien purkkamaista geelitöhnää ikenien väliin koska kivut oli saatanalliset. Suu täynnä sinne kuulumatonta härveliä joka ei tunnu asettuvan mitenkään järkevästi ja painaa ärsyttävästi. Nyt näihin on jo ruvennu tottumaan, vaikka pureskeleminen ei vieläkään tunnu kovinkaan luonnolliselta. Kirjoitin lyhyesti tästä mun hammas-/leukaoperaatiosta tähän postaukseen, jos aihe sattuu kiinnostamaan. Ja kyllä, mä tiedän että näytän 5-vuotiaalta/koulutytöltä/typerältä/oudolta/järkyttävältä, omistan kyllä peilin. Ja kyllä, ne raudat myöskin pysyy mun suussa vaikkei niitä jatkuvasti tuijottaisikaan.

Kuten varmaan kuvien laadustakin voi jo päätellä, niin kameraa ei ole tultu juurikaan edes kaivettua kaapista pois. Uudessa puhelimessa (Sony xperia Z3) on kohtalaisen hyvä kamera ja puhelinta kuitenkin tulee kannettua aina mukana, joten kuvat on otettu sillä. Siinä meni seki ku oon hienosti aina vannonu että mähän en blogiani raiskaa yhdelläkään puhelinkuvalla.... Kameran objektiivista on menossa tarkennusrengas paskaksi, joten pitäis varmaan jouluna lahjoa itteänsä kokonaan uudella putkella. Nyt tuolla tarkennusta sahaavalla härvelillä ei hirveästi ole motivaatiota kuvata.

Yleisesti ottaenhan mä voin siis ihan rehellisesti vastata ''ihan hyvää'' siihen ainaiseen ''mitä kuuluu?'' -kysymykseen. Ja voi pojat mä nautin tästä itsenäisyydestä ja yksin asumisesta.
-Eeva

torstai 7. toukokuuta 2015

Nuku hyvin, rakas



-Eeva

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Ah, nyt meni tunteisiin

Kyllä minä niin mieleni pahoitin. On hiekanjyväsiä vaginassa, oravalla hampaat poikki ja käpy jäässä, meni tunteisiin, tamponin naru katkes, syysmarja elimessä, munasarjat rusetilla ja jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan vituttaa niin ettei veri kierrä. Oon varmasti myöskin tekopyhä, kukkahattuinen hiekkapillu, mutta tänään mun vitutuksella on jotakin tekemistä moraalin kanssa.

1. Toisen jännittävä juoru on toisen järkyttävä suru
''Hei ooksä kuullu mitä Seinäjoella tapahtu eilen? Tiäkkö mitää uutta siitä tapetusta 15-vuotiaasta? Mä kuulin uusimmat jutut, haluutteko kuulla? Luin lehdestä että se oli tyttö.''

Eikö ihmiset ihan tosissaan ymmärrä olla retostelematta tällaisilla asioilla? Juoruillaan ympäri kyliä ja levitellään kuulopuheita eteenpäin, vailla mitään käsitystä miten asiat ovat oikeasti menneet.  Jaetaan netissä kuvia ja kaivetaan kaikki mahdollinen tieto esille. Kysellään omaisilta ahdistavia kysymyksiä mehukkaiden yksityiskohtien toivossa ja jaetaan niitä mahdollisimman nopeasti ja monelle. On myöskin tärkeää olla se ensimmäinen tiedontuoja, joka tietää aina kuumimmat jutut ja tiedottaa nopeiten. 

Jumalauta! ''Se seinäjokinen kuollu likka'' on jonkun tytär. Kaveri. Lapsenlapsi. Serkku. Lapsuudenystävä. Perhetuttu. Hyvä ystävä. Koulukaveri. Läheinen. Ihminen. Ei mikään hauska esine josta voi jonkun aikaa juoruta ja sitten unohtaa. Parin vuoden päästä muistellaan ''niin joo se oli se tapaus'', vailla minkään sortin käsitystä siitä, kuinka suuri määrä ihmisiä yrittää edelleen päästä asiasta yli. 

Ihmisen perusluonne on utelias ja tiedonhaluinen, siitä ei pääse mihinkään. Enkä edes yritä väittää, ettenkö olisi itsekin kiinnostunut selvittelemään tapahtumien kulkua uutisotsikoita lukiessani. Jäin pohtimaan, että minne ihmisten käytöstavat, huomaavaisuus ja inhimillisyys katoaa, kun jotakin tapahtuu? Eikö enää osata ajatella tapahtumia omalle kohdalle, naksahtaako päässä vai mitä vittua siinä tapahtuu? En ymmärrä.

2. Lapsiin kohdistuva väkivalta
''Kyllä kultaisella 80-luvulla oli kaikki paremmin, perkele näitä nykykakaroita! Vapaan kasvatuksen helmiä! Kyllä ennen oli kaikki paremmin, nykyään saat heti linnatuomion jos sanot lapselle ei!!! Minäkin sain kakarana koivuniemen herrasta eikä mitään traumoja jäänyt, vaan opin käyttäytymään ja kunnioittamaan vanhempia.''

Nyt on ollu taas pinnalla tuo juupas-eipäs-väittely aiheesta lapsen fyysinen kurittaminen. Esimerkiksi Iltalehden uutinen tuomion saaneesta äidistä ja sen sisältämän gallupin tulos on järkyttävä. Tällä hetkellä 84% vastanneista (14 980 vastaajaa) ovat sitä mieltä, että lasta voi näpäyttää vitsalla.

Aikuiset ihmiset, käyttäjää aivojanne, jooko. Ensinnäkään, väkivalta ei ole ainut keino rankaista lasta.  On niin tajuton määrä muitakin keinoja ilmaista että jokin asia on väärin eikä niin saa tehdä. Jos isä- tai äiti-ihminen ei hillitse hermojaan sen vertaa, että pystyisi kasvattamaan lapsensa ilman väkivaltaa, ei pitäisi pystyä hankkimaan lapsiakaan. Toisekseen, jos lapsen ruumiillinen kuritus on hyväksyttävää jos lapsi tekee jotain väärin, kai on myös ihan ok että aikuiset ihmiset lyö toisiaan, jos toisen käytös pistää vituttamaan? Niin mäkin toimin ala-asteella. Se sai turpaansa joka ei antanu mun laskea matikkaa rauhassa. Nyrkistä silmäkulmaan ja potku sääriluuhun vaan jos joku ei tottele, niin se homma toimii. Kolmanneksi, olisiko aika vähitellen päästää irti siitä ah-niin-ihanasta, vanhasta ja kultaisesta kasvatusmallista? Äiti hoitaa kodin ja lapset, isä käy töissä ja tuo leivän pöytään, ja halutessaan nakkelee akan ja kakarat lumihankeen helavyö kilisten. Sen jälkeen korkkaa pullon raikasta Koskenkorvaa likaisin käsin, jotka ovat täynnä pieniä työnteosta tulleita naarmuja.

Tämä väittely menee joka kerta tunteisiin niin maan perkeleesti. Itse lapsuudessani väkivallasta kärsineenä voin kertoa, että kyseinen kurinpidon muoto aiheutti lähinnä pelkoa ja pakokauhua omaa kotia ja perhettä kohtaan. Kyllä, tuo aika jätti traumat ja näen edelleen painajaisia, vaikkei muhun oo fyysisesti kajottu enää moneen vuoteen. Mielestäni lapsen pitäisi jättää asioita tekemättä, koska ''niin ei saa tehdä'', eikä siksi että ''en uskalla kun isä lyö''. Kirjoitin aiheesta joskus oman postauksenkin.

3. Rattijuopot
Kännissä. Ei. Ajeta. Mikä vittu siinäkin asiassa voi olla niin vaikeaa ymmärtää ja sisäistää? Tämä on asia jota joudun surullisen usein todistamaan ihan lähipiirissäkin. Tosi hauskaa, jännittävää ja kivaa siihen asti kunnes jotakin tapahtuu. Mutta kun eihän mulle viimeksikään mitään käyny, kyllä mä nyt vielä kotiin voin ajaa. Sitten moralisoidaan kavereita, että ''miksette te ottanu multa auton avaimia pois'' kun ajetaan sen 4-vuotiaan lapsen yli kännissä. Mun puolesta joka ikinen vitun kännissä ajeleva idiootti voi vaarantaa oman henkensä mennen tullen, jos se oma henki ei kerta mitään merkitse. Mutta kun se rattijuoppo vaarantaa aina ne muutkin liikenteessä olevat. Aina. Kyllä, myös viideltä aamuyöstä jolloin ''teillä ei liiku ketään''.

Parhaassa tapauksessa känniääliö jää poliiseille kiinni ja menettää korttinsa. Silloin vika on poliisissa. Kyttä on natsisika, vitun mulkut vei mun kortin, kyllä mä olin ihan ajokunnossa, ei ne tiedä mistään mitään. Vittu tää Suomi on kans yks holhousyhteiskunta.

Mitkä asiat saa teillä hiekanjyväset hiertämään paikkoja?
-Eeva